Iskelmä-radion 20-vuotisjuhlanättely avataan Musiikkimuseo Famessa  

ISKELMÄN EVOLUUTIO ELASTISEN, ERININ, KAIJA KOON JA JUHA TAPION KOKEMANA 

Musiikkimuseo Fame esittelee uuden vaihtuvan näyttelynsä perjantaina 14. helmikuuta nimellä Iskelmän evoluutio – Asfalttiviidakosta ikuiseen vappuun. Helsingin Pasilassa kauppakeskus Triplassa neljä kuukautta toimineessa suomalaisen musiikin museossa on jo ehtinyt vierailla yli 30 000 kävijää. 

Nyt musiikin ystäviä houkutellaan nykyaikaisella teknologialla ryyditettyyn elämysmuseoon Iskelmä-radion 20-vuotisjuhlanäyttelyllä keulakuvinaan Elastinen, Erin, Kaija Koo ja Juha Tapio. Artistinelikko kertoo museon videoseinillä näkemyksiään 2000-luvun iskelmämusiikin muutoksista. Näyttely on avoinna joka päivä toukokuun alkuun saakka. 

”VALOVOIMAISET TÄHDET LEGENDOJEN NAAPURISSA” 

Iskelmän ohjelmajohtajana radiokanavan alusta saakka toiminut Ari Ojala hehkuu tyytyväisyyttä esitellessään artistivalintojen ideaa ja juhlanäyttelyn estradia Pasilan Triplassa. 

”Elastinen, Erin, Kaija Koo ja Juha Tapio ovat kulkeneet Iskelmän matkassa koko sen 20-vuotisen historian ajan edustaen eri tyylilajeja ja ikäkerroksia kivuten kukin iskelmämusiikin terävimpään kärkeen. Videoseinillä esiteltävien tähtiartistien näkemyksillä suomalaisen viihdemusiikin evoluutiossa on historiallista painoarvoa.” 

”Lokakuussa ovensa avannut Musiikkimuseo Fame ilmestyi kuin lahjana taivaalta tarjoten näyttelyllemme arvokkaimmat mahdolliset puitteet. Naapurihuoneessa esitellään Suomen musiikin kunniagalleriaan ensimmäisenä valitut 14 legendaa ja meidän valovoimaiset tähtemme täydentävät upeasti kokonaisuutta”, kiittelee ohjelmajohtaja Ojala. 

TEKNOLOGIAA, MUISTOJA JA MAKUELÄMYKSIÄ 

Juhlanäyttelyn ohella Musiikkimuseo Fame tarjoaa monimuotoisen mahdollisuuden sukeltaa suomalaisen musiikin historiaan modernin teknologian saattelemana. Uusia musiikillisia kokemuksia voi hakea muun muassa virtuaalikaraokesta sekä akustisesti ainutlaatuisesta studiosta ja museokaupasta löytyy halutessa jotain muistoksi käynnistä. 

Museokierrokseen voi myös yhdistää seikkailun museoravintolan suomalaisessa makumaailmassa, jonka ruokalistaan on haettu ideoita artistien tarinoista ja makumieltymyksistä. Ravintola soveltuu myös erilaisten kokousten, illanviettojen tai yksityistilaisuuksien järjestämiseen erikoisuutena mm. teemoitetut sormisyötävät aiheina iskelmä, heavy, klassinen tai bäkkäri. 

Ravintola Fame juhlistaa uutta näyttelyä tutustumistarjouksilla ja tarjoaa -10 % alennuksen museossa kävijöille ruoasta, niin lounaasta kuin a la cartesta helmikuun loppuun asti. Lisäksi huomenna näyttelyn avajaispäivänä 14.2. tarjotaan ruokailijoille kaksi jälkiruokaa yhden hinnalla.