Kanresta toivoo ravintola-alan koronakriisiin joustoa ja tukea

Ravintolayhtiö Kanresta Oy on joutunut sulkemaan lähes kaikki 26 ravintolaansa. Poikkeustila ja koronapandemia iskivät välittömästi tapahtuma- ja kulttuuritalojen ravintoloihin. Toiminta jatkuu toistaiseksi ainoastaan muutamassa kohteessa. Yhtiö on valmiudessa avaamaan valtaosan ravintoloistaan poikkeustilan päätyttyä.

– Ravintolahenkilökuntamme on käytännössä kokonaan lomautettu nopeutetun yt-menettelyn avulla, kertoo Kanrestan toimitusjohtaja Maria Koivula kipeistä toimenpiteistä. – Tilanne alalla on äärettömän vakava ja pelottava. On salamannopeasti löydettävä ratkaisut, joilla huolehditaan henkilökunnasta, turvataan likviditeetti ja samalla taataan toiminta tulevaisuuteen.

– Matkailu- ja ravintola-alan normaalioloissa kannattavat yritykset tarvitsevat tässä poikkeuksellisessa kriisissä nopeaa apua myös valtiolta.

Hätä tuonut yhteisymmärrystä vuokranantajilta

– Kun tapahtumat on peruttu ja tapahtumatalot suljettu, ei ravintolakaan voi siellä toimia. Kriisitilanteessa myös yhteishenkeä on löytynyt, tapahtuma- ja kulttuuritalojen ravintoloitsija Kanrestan Koivula kiittää. – Muutama kumppanitalomme ja vuokranantajamme tarjosi peräti oma-aloitteisesti vapautusta vuokranmaksusta, koska he haluavat, että me ja koko toimiala selviämme tästä painajaisesta.

– Olemme lähestyneet kaikkia vuokranantajiamme vuokravapautusten osalta ja pyytäneet saada siirtää kaikki suuret maksuerät tulevaisuuteen. Suurin osa on ollut neuvottelukykyisiä ja helpotuksia on saatu, Koivula kertoo.

– Ravintoloitsijat eivät pysty poikkeustilanteen Suomessa pitämään normaalihenkilöstöä ja -valikoimaa yllä. Kassa hupenee aivan välittömästi ja ravintoloitsijat kaatuvat. Toimijoiden on välttämätöntä saada suhteuttaa esimerkiksi palvelusopimuksissa olevia ehtoja heti kriisitilanteeseen. Suurin osa omista kumppanitaloistamme oli heti yhteistyössä mukana, kun asiakasvirrat tyrehtyivät yhdessä yössä pitkäksi aikaa.

Viime vuosi oli Kanrestalle erinomainen; sen 2019 liikevaihto kasvoi 23 prosenttia 29,6 miljoonaan euroon. Liikevaihto 2019 muodostui 26 tapahtuma- ja kulttuuritalon ravintolan toiminnasta. Myös Kanrestan omistajan Suomen Kansanterveysyhdistyksen terveydelle jakama summa kasvoi kuusi prosenttia 1,8 miljoonaan.

Koronan aiheuttama kriisi kaivaa syvän kuopan Kanrestan vuosittaisen tukeen kansanterveydelle. Kanresta on ensimmäinen yhteiskunnallinen yritys -merkin saanut yritys ravintola-alalla. Se jakaa alalle poikkeuksellisesti tuottonsa omistajansa Suomen Kansanterveysyhdistyksen kautta kansanterveydelle. Konserni jakoi 2019 Kanrestan tuottoja sekä yhdistyksen lahjoittajien varoja 1,8 miljoonaa jäsenilleen Sydänliitolle, Lastentautien tutkimussäätiölle, Mieli – Suomen mielenterveys ry:lle sekä Vanhustyön keskusliitolle. Pääsy samaan näyttää tänä ja tulevina vuosina uhatulta, jolleivat lahjoittajat pelasta tilannetta.

 

Lisätietoja antaa:

Maria Koivula, toimitusjohtaja Kanresta Oy, p. 050 366 2382, maria.koivula@kanresta.fi
Helena Hulkko, viestintä- ja varainhankintajohtaja Kanresta Oy, p. 050 582 2211, helena.hulkko@kanresta.fi

 

Seuraava