Kanresta tuo Helsingin sydämeen korkeatasoisen kohtaamispaikan

Ylva kehittää Kaivopihasta Helsingin ydinkeskustan uutta vetovoimakohdetta. Mittavat remontit alkavat vuoden 2020 alussa. Ensimmäiset vuokralaiset uusissa tiloissa ovat Fat LizardKanresta ja Ruohonjuuri.

Kaivopiha on Helsingin joukkoliikenteen solmupisteessä, keskeisten kulttuurikohteiden ympäröimänä sekä Helsingin parhaan ostoskadun, Aleksanterinkadun, päässä. Päivittäin Kaivopihan läpi kulkee yli 15 000 jalankulkijaa.

”Aleksanterinkatu on maan vilkkain ostoskatu, mutta Euroopankin mittakaavassa kärkipäätä. Hankkeemme myötä käännämme tämän kadun vilkkaamman pään Kaivopihan sydämeen, jossa tulevaisuudessa sijaitsee myös kaupungin ykköshotelli. Olen äärimmäisen tyytyväinen, että saamme käynnistää hankkeen näin hyvin arvoihimme sopivien vuokralaisten kanssa ”, kommentoi kiinteistöjohtaja Ville Vaarala.

Yksi isoimmista vuokralaisista on Kanresta, joka tuo tiloihin korkeatasoisen liike-elämän kohtaamispaikan.

”On mahtavaa olla mukana kehittämässä yhtä kaupungin keskeisintä kokonaisuutta yhdessä Ylvan kanssa, Kanresta luo Helsingin sydämeen uudenlaisen paikan kohdata, tavata ja työskennellä”, iloitsee Kanrestan toimitusjohtaja Maria Koivula.

Ensimmäisten vuokralaisten joukkoon kuuluvat myös Otaniemestä tunnettu Fat Lizard sekä hyvän elämän kauppa Ruohonjuuri.

”Halusimme tapahtumien keskipisteeseen ja Helsingissä tuskin on olemassa keskeisempää paikkaa ravintolalle kuin Kaivopiha, joten nappiin meni. Olemme innoissamme siitä, että Helsingin keskustaan saadaan täysin uusi ravintola. Tuomme Kaivopihalle mukanamme kulmakuntien särmää ja pilkettä, ronskia, rehellistä ja kursailematonta ruokaa ja juomaa”, toteaa Fat Lizardin Andy Solomon.

”Olemme tohkeissamme saadessamme avata uusiin tiloihin Citycenterin supersuosittua myymälää avaramman Ruohonjuuren. Meidän kannaltamme on oivallista saada olla tarjoamassa hyvän elämän eväitä mahdollisimman monille ihmisille, mahdollisimman keskeisellä paikalla”, Topias Nieminen, Ruohonjuuren varatoimitusjohtaja jatkaa.

Työt Kaivopihalla ja Vanhan ylioppilastalon pohjakerroksissa käynnistyvät tammikuussa 2020 ja jatkuvat vuoden lopulle. Ensimmäiset tilat avataan kaupunkilaisille toukokuussa 2020. Remontin aikana Kolmen Sepän käytävä sekä jalankulkuyhteys Q-Parkiin ovat kiinni. Kulku Kaivopihalta Citykäytävään ja Mannerheimintielle pysyy ennallaan.

Lisätietoja:

Ville Vaarala, kiinteistöjohtaja, Ylva, p. 040 569 0699
Maija Ryynänen, vuokrauspäällikkö, Ylva, p. 040 035 2357
Fat Lizard, Andy Solomon, p. 040 043 5622
Kanresta, Maria Koivula, p. 050 366 2382
Ruohonjuuri, Topias Nieminen, p. 050 444 0207

Ylvan tavoitteena on kansainvälisen ja kestävän tieteen ja talouden kaupungin rakentaminen. Liiketoimintamme keskittyvät kiinteistö- ja finanssisijoituksiin sekä HoReCa-alaan. Omistajiamme ovat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan opiskelijat. Ylvan liikevaihto vuonna 2018 oli 33,5 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan tulos 5,5 miljoonaa euroa. Ylva tunnettiin 20.3.2019 asti nimellä HYY Yhtymä.

Alkuperäinen Ylvan tiedote täällä.

Edellinen Seuraava