Kanrestan Ravintola Famessa otetaan lähtölaukaus Musiikkimuseon hevimetallinäyttelyyn

METAL EXPORT -HEVIMETALLINÄYTTELY AUKEAA MUSIIKKIMUSEO FAMESSA 10.7.2020

Suomi ja hevimetalli ovat synonyymeja rockmusiikkipiireissä maailman joka kolkassa – suomalaisella metallimusiikilla on vientiä ja se on jo kasvanut ilmiöksi maailmalla. Kasvaako suomalaisessa metsässä raskaan melankolian siemeniä? Lymyääkö jokaisen suomalaisen sisällä pieni hevipeikko? Presidentti Barack Obamakin on lausunnossaan todennut, että ”I do want point out that Finland has perhaps the most heavy metal bands in the world per capita.”

Tuokiokuvia suomalaisen hevimetallin maailmanmatkoilta

METAL EXPORT -hevimetallinäyttely esittelee valikoituja tuokiokuvia suomalaisen hevimetallin maailmanmatkoilta 1980-luvulta tähän päivään asti. Taustoittaen pienen pohjoisen maamme kehitystä metallimusiikin suurvallaksi; alkujaan marginaalisen musiikkigenren nousua Suomen musiikkiviennin ykköstuotteeksi ja maabrändin johtotähdeksi.

Suomalaisen metallin vientitaival ilmentää osaltaan suomalaisen musiikin sielua, sen tummanpuhuvia lokeroita. Niiden sisään kurkistetaan ja tarinoita kuullaan niin haastatteluiden, videoiden kuin moninaisten esineidenkin kautta. Kiertueiden takahuonetunnelmia henkii myös sisustus, jonka rungon muodostavat hiljattain lopettaneiden keikkapaikka Nosturin ja vientijyrä Children of Bodomin autenttiset esineet ja tavarat. Syvällisemmin yhtyeistä näyttelyssä ovat esillä Amorphis, Apocalyptica, Arion, Insomnium, Moonsorrow ja Stam1na.

”Suomalaisen metallin matka maailman areenoille on todellakin tapaus vailla vertaa. Tarinoita, bändejä ja hevimetallin eri tyylejä on viety Suomesta maailmalle parin viime vuosikymmenen aikana sellainen määrä, että niillä täyttäisi suuren tehdashallin. Tähän näyttelyyn valitsimme tältä taipaleelta valikoituja ja konkreettisia esimerkkejä. On hienoa, että Musiikkimuseo tarjoaa alustan tämän tärkeän ilmiön esittelylle ja sitä kautta kunnioittaa artistien ja alan muiden tekijöiden arvokasta ja laajalti kantavaa työtä. Näyttely on myös erityisen jännittävä mahdollisuus itselleni tutkijana esitellä työni tuloksia suuremmalle yleisölle”, kommentoi näyttelyn käsikirjoittaja, Aalto-yliopiston dosentti ja Sibelius-Akatemian tuleva professori Toni-Matti Karjalainen.

”Suomalaiset tuntevat huonommin Suomen menestyviä ja maailmankuuluja hevibändejä. On todella hienoa saada kaikille nähtäväksi ja koettavaksi tämä ainutlaatuinen METAL EXPORT -hevimetallinäyttely Musiikkimuseo Fameen, joka on tuotettu yhteistyössä Aalto-yliopiston ja asiantuntevan työryhmän kanssa, toteaa Musiikkimuseon toimitusjohtaja Olli Ilmolahti ”.

Musiikkimuseo Fame on kaiken musiikin museo

Musiikkimuseo Fame on uuden ajan museoelämys, joka tarjoaa teknologialla kuorrutettuja elämyksiä kotimaisesta musiikista; sinfonioista suomiräppiin ja kansanmusiikista hevirockiin – ainutlaatuista virtuaalikaraokea sekä orkesteri-monikanavahuonetta unohtamatta. Museon varsinainen sielu on vuonna 2018 perustettu Suomen musiikin kunniagalleria, jonka ensimmäiset 14 legendaa julkistettiin jo ennen museon avajaisia lokakuussa 2019. Seuraavat 9 uutta kunniagallerian jäsentä esitellään ja uusi kunniagallerianäyttely avataan marraskuun lopussa 2020.

Museokierrokseen voi yhdistää seikkailun museoravintolan suomalaisessa makumaailmassa. Ravintola Fame soveltuu myös erilaisten kokousten, illanviettojen, yksityistilaisuuksien kuten vaikkapa häiden järjestämiseen. Museokaupasta löytyy mm. musiikkiaiheisia tuotteita, matkamuistoja ja desing -tuotteita.

Lisätietoja:
Toni-Matti Karjalainen, käsikirjoittaja, tuottaja, Aalto-yliopisto, toni-matti.karjalainen@aalto.fi, 050 357 4047
Olli Ilmolahti, toimitusjohtaja, Musiikkimuseo Fame, olli.ilmolahti@fmhof.fi, 040 528 9005
Mikko Vanni, hallituksen puheenjohtaja, Musiikkimuseo Fame, mikko.vanni@lifestyleinvest.fi, 0400 422 751