Musiikkimuseon Ravintola Fame kattaa bäkkärimuistot 2020-luvun herkuiksi

Musiikkimuseo Fameen avattava Ravintola Fame tuo Triplaan suomalaiset makumuistot 2020-luvulle päivitettyinä. Karitsankieli, mustikkavanukas ja loimusiika taipuivat ruokalistalle musiikin ja artistien elämänkertomusten pohjalta. Triplan ainoa suomalaisuutta painottava ravintola kietoo musiikin ruokaan aamusta iltaan.

Kansainvälisessäkin vertailussa poikkeuksellinen Musiikkimuseo Fame avaa ovensa suurelle yleisölle lokakuun 17. päivänä osana elämyskeskus Triplaa Helsingin Pasilassa. Merkittävänä osana uutta museota avautuu ravintola Fame, joka tavoittelee Pasilassa keskeistä asemaa lounaiden, illallisten, etkojen, afterworkien ja juhlavampien tilaisuuksien tyyssijana.

– Ravintola Fame jatkaa Musiikkimuseon elämystä, kuvailee Famen ravintolatoimenjohtaja Anne-Maria Parkkinen. – Inspiraatiota ruokalistaan on haettu musiikin maailmasta julkaistuista kirjoista, artistien haastatteluista ja muista julkisista materiaaleista. Haluamme nostaa pinnalle unohdettuja makumuistoja – suomalaista huippuruokaa rennosti ja rehdisti nykypäivään tuotuna. Ruokalistalle mukaan pääsi lapsuuden makumuistoja ja mummolasta tuttuja asioita, jotka yhdistetään ajatuksellisesti artistien keikkaelämään ja muusikoiden arkeen silloin ennen. Ruokaan, jota syötiin keikkamatkoilla ja bäkkäreillä.

Ravintola Fame tavoittelee vuositasolla 100 000 kävijää. Asiakaspaikkoja on 80 – kesäisin suuri ja aurinkoinen terassi tuo paikkoja 120 lisää. Ravintola on auki arkisin ja sunnuntaisin klo 9-21, torstaista lauantaihin ravintola palvelee klo 23.00 asti. Sillä on myös oma sisäänkäynti kadulta.

Famessa maistuvat luonnon antimet ja puhtaat maut. Loimutettu siika saa kaverikseen mädin, maa-artisokan ja kyssäkaalin. Listalta löytyvät naattipesto ja lihakeitto. Mustikkavanukas piristyy timjamista, hodariohukainen leikittelee artesaanimakkaralla ja maalaisleipä on leivottu juureen. Kokkaripaloissa maistuvat iskelmän ja hevin nimiin pikantimpi versio Esson baarista sekä ahvenpullat ja mustikkamaito. Palan painikkeeksi pöytään katetaan lähituottajan piimäkannu, luomumaitokannu tai itse uutettua kotikaljaa.

Famen taustalla toimiva Kanresta Oy on johtava kulttuuri- ja tapahtumatalojen ravintoloitsija, joka jakaa osinkonsa alalle poikkeuksellisesti suomalaisten terveyden ja onnellisuuden edistämiseen omistajansa Suomen Kansanterveysyhdistyksen kautta. Yhdistyksen jäseniä ovat Lastentautien tutkimussäätiö, Mieli – Suomen Mielenterveys ry., Sydänliitto ja Vanhustyön keskusliitto.

Klenellin Laulu-tuoli räätälöitiin museoon ja ravintolaan

Musiikkimuseo ja -ravintola on luovana hankkeena ilmentymä yhteiskehittämisestä. Muotoilussa kokonaiskumppani Made by Choice yhdisti voimansa Franzin sekä ruotsalaisen huippumuotoilijan Matti Klenellin kanssa. Suunnittelu on toteutettu tarvelähtöisesti, käyttäjää ja musiikillista tarkoitusperää tarkasti huomioiden. Kävijälle Fame luo narratiivisen jatkumon, jossa jokainen tila tuo erilaisen vahvan kokemuksen.

Klenellin kohteeseen suunnittelema Laulu-tuoli johdattaa inspiraatiotaan musiikista, tahdista sekä modernistisesta kaiuttimien ja vahvistimien estetiikasta. Kalusteet ja tilalliset elementit on toteutettu Made by Choicen tehtaalla Suomen Halikossa.

Musiikkimuseo Fame on täysin uudenlainen innovatiivinen konsepti, joka esittelee suomalaista musiikkia 1890-luvulta tähän päivään asti – kaikki musiikkigenret mukaan lukien. Museo tuo Helsingin kaupunkikulttuuriin ja museoperheeseen täysin uuden sekä uniikin elämysmaailman, johon digitaalisuutta ja virtuaalisuutta hyödyntävä huipputeknologia tuo uusia ennen kokemattomia ulottuvuuksia. Musiikkimuseo Fame on suomalaisen musiikin kulttuurityö. Se esittelee 200 suomalaista muusikkoa, artistia ja musiikkivaikuttajaa.

Ravintola FAME:

A la carte -keittiö: su-ke kl 11-20.30, to-la kl 11-22.00
Lounas arkisin kl 11-14, Alkaen 28.10.

https://musiikkimuseofame.fi/ravintola/

Pöytävaraukset: https://musiikkimuseofame.fi/ravintola/poytavaraukset/ tai ravintolafame@kanresta.fi

Lisätietoja:

Ravintola Fame: Anne-Maria Parkkinen, ravintolatoimenjohtaja, puh: 0504361202
Kanresta Oy: Maria Koivula, toimitusjohtaja, puh: 0503662382
Muotoilu: Sebastian Jansson, Made By Choice, puh: 0503846644

Lataa logo tästä
Lataa kuva: lihakeitto, kukkakaali
Kuvat Niki Soukkio