Ravintola Töölön tuo tarjolle odotetut makuelämykset

Aalto-yliopisto Töölön rakennukseen helmikuussa 2021 avautuneen Ravintola Töölön tarina on ollut eläväinen kevään aikana. Ravintola on avattu ja suljettu kolme kertaa koronarajoitusten sekä ravintolasulun johdosta. Koronarajoitusten väistyttyä Ravintola Töölön ruokalista päästään palauttamaan täyteen laajuuteensa ja alkukesän tarjolla ollut väliaikainen, supistettu kesälista päivittyy takaisin Ravintola Töölön ruokafilosofian mukaiseksi, kun asiakkaat pääsevät palaamaan ravintolaan.

Terassikansaa palvelee edelleen viileät kesän juomat aina raikkaasta roséviinistä klassiseen Aperol Spritziin, sekä myös uudistuneen ruokalistan annokset tarjoillaan terassilla pöytiin. Pienempään nälkään löytyy klassisesta lippakioskista pehmistä sekä Ravintola Töölön ruokalistan pienempiä herkkupaloja.

Woldemar Baeckmanin ja Hugo Harmian suunnittelemassa ikonisessa vanhan kauppakorkeakoulun rakennuksessa sijaitsevan Ravintola Töölön ruokalista vaihtuu torstaina 8.7.2021.

Ravintola Töölön ravintolajohtaja Mikko Taskinen on koronakevään aikana ehtinyt suunnittelemaan uutta ruokalistaa, joka on odottanut tätä hetkeä keväästä lähtien. Taskinen luottaa ruokatuotteen suunnittelussa suomalaisiin raaka-aineisiin, rehelliseen ja tunnistettavaan ruokaan sekä klassikoihin uudella otteella. Ravintolan ruokalistan annoksia on myös mahdollista nauttia terassilla.

– Ruokalistaltamme löytyy halstrattua siikaa, yön yli haudutettua häränniskaa sekä suomalaisten kesään kuuluvaa lehtipuulla savustettua kirjolohta tarjoiltuna sesonkiin kuuluvien lisukkeiden, kuten kantarellien ja kesäperunoiden kera. Tavoitteemme on tuoda Töölöön sesongin kasviksia kuten nyt kesän ensimmäiset kantarellit ja kotimaiset mansikat jäätelön kera. Listan jälkiruoista löytyy myös annos missä on mustikalla maustettua ruisleipäjuurta sekä piimää, Taskinen kertoo. Tarjoamme terassilla myös pienempää purtavaa kuten punaviinisilliä ruisleivällä, Töölön paahdettuja perunoita bearnaise-majoneesin kanssa sekä Ahvenanmaan pannukakkuja jäätelön kanssa.

Ravintola Töölö on kokonaisuus joka tuo uudenlaisen konseptin Helsinkiin

Ravintola Töölön kokonaisuus koostuu ruokaravintolasta, juhlasalista ja auditoriosta tuoden keskelle Töölöä uudenlaisen yhdistelmän korkealaatuista keittiötä, uniikkeja juhla- ja seminaaritiloja sekä puutarhatilaisuuksia. Ravintolan kahdeksan hengen kabinetissa illallistetaan pyöreän pöydän ääressä tyylikkäästi ja turvallisesti.

Ravintola Töölö palvelee asiakkaitaan osoitteessa Runeberginkatu 14-16. Pöytävarauksia ja tarjouspyyntöjä otetaan vastaan osoitteessa www.ravintola-toolo.fi

Ravintola on avoimena ma-ke 11 – 15 sekä to – pe 11 – 22, la 12 – 22. Terassi on avoimena säävarauksella ravintolan aukioloaikojen mukaisesti.

 

Lisätietoja: Mikko Taskinen, ravintolajohtaja, Ravintola Töölö, Kanresta Oy, puh: 050 512 0670

Ravintola Töölö uusi ruokalista