Tärkein on terveys

Suomi on ollut viime viikot hädän ja huolen täyttämä. Korona kosketti Kanrestaakin: sen lähes kaikki 30 ravintolaa ovat väliaikaisesti kiinni.

Ihan kaikista tärkeintä on kuitenkin terveys. Sinun ja läheisesi. Kanresta toimii yhteiskunnallisena yrityksenä maamme kansanterveyden eteen –  juuri nytkin erityisesti riskiryhmien eteen. Me Kanrestalla aiomme jakaa kevään ajan sosiaalisessa mediassa #valonpilkahduksia, sillä me kaikki ansaitsemme nyt myös hyviä asioita.

Kanresta jakaa lähes 30 ravintolansa tuottoja vuosittain omistajansa Suomen Kansanterveysyhdistyksen kautta kansanterveydelle. Tänäänkin yhdistyksen tuotot auttavat Mieli ry:n Kriisipuhelinta vastaamaan koronan aiheuttamaan hätään ja ahdistukseen. Keskeiset riskiryhmät – ikäihmiset ja sydänsairauksista kärsivät – saavat juuri nytkin tukea kiitos Kansanterveysyhdistyksen.

Tiesitkö, että 51-vuotias yhdistys aloitti toimintansa sairaalakahvioista?

Toiminnan alussa kahviloiden tuotto annettiin kansanterveydelle. Nykyisin tuottoja saadaan lahjoittajilta sekä Kanrestan osingoista.

Yhdistyksen neljä jäsenjärjestöä puurtavat maanlaajuisesti, jotta perheet selviäisivät lapsen syövästä, diabeteksesta tai pienimpien keskosten kanssa. Jotta yhä harvempi kuolisi infarktiin. Jotta jokainen vanhus saisi kohdata jonkun joka päivä. Jotta yhä harvempi nuori masentuisi ja jäisi pois työelämästä.

  • Tiesitkö, että tutkimustyön myötävaikutuksesta alle 1-vuotiaiden lasten kuolleisuus on Suomessa laskenut 1970-luvulta kymmenesosaan ja lasten yleisimmän leukemian hoitotulokset ovat viime vuosina entisestään parantuneet. Sadasta leukemiaan sairastuneesta lapsesta jo 90 selviää. 
  • Tiesitkö, että mielenterveyssyyt ovat suurin pitkien sairaspoissaolojen syy Suomessa?
  • Tiesitkö, että 80 prosenttia ennenaikaisista sydämeen liittyvistä kuolemista voitaisiin ehkäistä?
  • Tiesitkö, että Vanhustyön Keskusliiton Ystäväpiiritoiminnan ansiosta jo yli 10 000 ikäihmistä on voinut herätä päivään, jossa häntä yksinäisyyden sijaan tervehtii ystävä.

Vuonna 2019 yhdistys tuki lasten sairauksien tutkimustyötä, mielenterveystyötä, sydäntautien ennaltaehkäisyä ja hoitoa sekä vanhusten terveyttä ja hyvinvointia 1,8 miljoonalla eurolla. Kiitos, että olet asioinut Kanrestassa tai valinnut Kanrestan tapahtumatalosi ravintoloitsijaksi.

Toivomme sinulle ja läheisillesi terveyttä, toivoa ja valoa. Kannamme omistajamme kautta kortemme kekoon, jotta Suomi on piirun verran vahvempi kohtaamaan suuret kriisit ja selviytymään epidemioista. www.skty.fi