Vanhustyön keskusliitto vietti 70-vuotisjuhlaansa Kansallismuseon puutarhassa

Kanrestan Kansallismuseon tiimi sai kunnian luoda tarjoilut jäsenjärjestömme Vanhustyön keskusliiton vuosijuhliin, joita vietettiin 13.6. Kansallismuseon puutarhassa. Tunnelma oli lämmin hellepäiviä seuranneesta tuulesta ja koleudesta huolimatta.

Tiesithän, että Kanrestan osingot jaetaan vuosittain toimialalle poikkeuksellisesti Suomen Kansanterveysyhdistyksen kautta sen neljälle omistajayhdistykselle suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kirittämiseen.

70-vuotias Vanhustyön keskusliitto (VTKL) on käyttänyt Suomen Kansanterveysyhdistys ry:n avustusta viime vuosina muun muassa senioritoiminnan mahdollistamiseen, digivalmiuksia ja arjen turvallisuutta edistävään SeniorSurf-toimintaan, ikääntyneisiin liittyvään edunvalvontaan poliittisessa vaikuttamistyössä sekä ikäihmisiä auttavaan asuntojen korjausneuvontaan. Liiton Ystäväpiiritoiminta on tavoittanut jo 10.000 ikääntynyttä ja sähköisen viriketoiminnan aineistopankkissa Vahvikkeessa on saavutettu jo yli miljoona latausta.

VTKL:n rinnalla Kansanterveysyhdistyksen kolme muuta omistajayhdistystä puurtavat maanlaajuisesti varmistaakseen, että lastentautien tutkimustyö tuo perheille ilouutisia, mielenterveysongelmiin saadaan apua ja innovaatioita ja että sydäntautien ennaltaehkäisy ja hoito kehittyvät.

Juhlia vietettiin cocktail-hengessä ja tarjoiluksi valikoitui kauniita erilaisia cocktailpaloja.

Pieni metsäsieni tartaletti
Vuohenjuustoa ja viikunaa
Kylmäsavustettua haukea ja hauenmätiä fenkoli-appelsiinileivällä
Katkarapuja ”skagen” saaristolais-ruisnapilla
Pieni suklaabrownie ja vadelmaa

Haluatko lukea tarkemmin, mitä VTKL toivoo uudelta hallitukselta ikäihmisten parhaaksi? Lue Vanhustenhuollon viisi viisautta

Kuvassa Museoravintolan keittiömestari Ahti Marttinen.